sunnuntai 30. elokuuta 2015

Summery Stockholm

Viime viikolla tehtiin kavereiden kanssa päivä Tukholmassa -risteily, matkaan lähdettiin keskiviikkona ja paluu perjantaina. Oli oikein mukava reissu vaikka järkytyin laivaan tullessa siitä että meidän hytti sijaitsi autokannen alapuolella - muutama vuosi takaperin niin en varmasti olisi lähtenyt koko reissulle samassa tilanteessa :---D Selvittiin kuitenkin hengissä, ja sitten kuvamateriaalia!
Lähdössä Helsingistä!
Eka ilta laivalla meni tax freessä, buffetissa ja surkeassa laivan yökerhossa jossa ei viihdytty kauaa koska DJ ei edes ollut paikalla ja musiikki oli tylsää. Se oli ihan hyvä sitä Tukholma-päivää ajatellen koska maissa oltiin jo puoli kymmenen maissa aamulla. Suunnattiin vanhaan kaupunkiin ja aamiaiselle ekaan kahvilaan joka tuli vastaan, 12 euroa maksoin tuosta mutta oli kyllä suht hintansa arvoinen vaikka kahvi tulikin lasimukissa. :D
Minä ja Roosa ja taustalla toinen Roosa sekä Gamla Stanin kapeita kujia.
Kierreltiin sitten vanhaa kaupunkia, käväistiin kuninkaanlinnassa ja sitten eksyttiin keskustaan mm. NK:lle, Victoria's Secret -liikkeeseen (ollaan niin #basicbitches, en tosin ostanut mitään) ja Starbucksiin. Osasin Starbucksissa ja myöhemmin torilta karhunvatukoita ja vadelmia ostaessani hoitaa kaiken alusta loppuun ruotsiksi, hyvä minä :--D
Paluumatkalla mentiin illalla myös diskoilemaan mutta meno oli yhtä vauhdikas kuin edellisiltana, joten pidettiin omat hyttibileet kokoajan peläten että kohta rysähtää... :D Noh, onneksi ei ja päästiin turvallisesti takaisin Helsinkiin. Verkligen en härlig resa!
---
My three friends and I went on a cruise to Stockholm last week, it was a really fun trip excluding the fact that our cabin was below the car decks - I spent the two nights in sheer panic basically... :D We saw the Old Town, the famous department store NK and went to Victoria's Secret and Starbucks being the #basicbitches that we are (didn't buy anything from VS though). I was able to handle the Starbucks transaction and later buying blackberries and raspberries from the market totally in Swedish, I'm proud of myself :--D

tiistai 4. elokuuta 2015

July Escapades

 Hellooo! Väsäsin kasaan tällasen postauksen erinäisistä kesäjutuista mitä on tullut heinäkuussa tehtyä, avauskuvana viettelemässä musareita kaverin veneellä :--) ps. juon mehua
Heinäkuun alussa yksi kaverini tuli kyläilemään viikonlopuksi ja perus baarireissun jälkeisenä sunnuntaina ajeltiin Vaajakoskelle Naissaareen mistä löytyi mm. kanava, oli ihan tosi nätti paikka! Kahviteltiin ja käveltiin ympäriinsä, siellä olis lähettyvillä ollut myös luontopolku josta ois ollut varmasti huikeet näkymät mutta ei sillä kertaa viitsitty lähteä kiipeilemään :----D
Sitten seuraavalla viikolla Roosa löysi tiensä Jyvikseen ja ajeltiin sitten kotikaupunkiimme eräänä tiistaina. Auto hajosi heti aamulla kun lähdettiin liikkeelle mutta saatiin se korjaamolle ja odoteltiin kätevästi Burger Kingissä sen aikaa hah :D Matkalla mentiin sitten käymään Jämsässä Hirvikartanolla joka oli ihan mieletön kokemus! Päästiin bambi- ja porotarhaan sisälle ja ne peurat tuli ihan lähelle haistelemaan!! Siellä oli myös yksi ihan pari päivää vanha bambi, tuitui. Hirviä oli paikalla kolme joista päästiin moikkaamaan yhtä, let me tell u sanattomaksi veti kun se sieltä kutsusta tuli aidalle katselemaan, saatiin syöttää sille oksia ja silittää sen samettiturpaa. Ihana paikka ja tuli parempi mieli autokorjaamolaskun jälkeen... :---D
Sitten oli mökkireissun vuoro, grillattiin kaikenlaista ja kokeiltiin myös s'morejen tekemistä! Ei käytetty graham crackereita jotka ois vissiin niitä oikeaoppisia vaan Marie-keksejä ja tuli niilläkin kyllä ihan mielettömän hyviä, t. söin varmaan kuusi. Talviturkkikin tuli heitettyä viimein!

Sellaista ja paljon muuta on kuulunut kesään tähän mennessä, heitelkäähän kommenttia! ;-)
---
Bits and pieces from my summer in July: enjoying a music festival on my friend's boat, Naissaari in Vaajakoski, Moose Manor in Jämsä (the coolest thing ever) and some summer cottaging. I think cottaging's a perfectly legit verb... :D